Kyllä koiraharrastus on rentouttavaa ja raastavaa – täysin samanaikaisesti! Mikä muu urheilulaji (tai lajiperhe) koukuttaa niin täysin, ettei treeneissä yksinkertaisesti pysty ajattelemaan mitään muuta kuin seuraavaa siirtoa (no shakki ehkä sitten)? Rentouttavaa siis. Toisaalta, koiraharrastuksissa kaikki on kiinni niin pienestä, että onnistumisen sijaan monesti kohdataankin epäonnistumisia. Tämä taas raastaa monesti.
Myyllä oli jälleen neljän viikon juoksu: [...]
Entries Tagged as ‘Terveys’
kesäkuu 24, 2009
Treeneissä – ah!
toukokuu 3, 2009
Vappuvalio ja muita kertomuksia
Säät suosivat vapunviettäjiä. Kiitos seurasta Hornhattulan poppoolle, jonka kanssa työväenjuhlasta muodostui kaikkea muuta kuin työläs. Mökillä paossa vietetty juhla oli täynnä auringon paistetta ja uusia seikkailuja… niin ihmisille kuin koirallekin. Mukana tohinassa olivat kummityttömme Lumi ja hänen kaksosveljensä Nooa. Mietimme pitkään josko otamme Myytä mukaan laisinkaan, mutta onneksi päätimme kuitenkin pakata myös koiran kimpsuineen ja [...]
maaliskuu 27, 2009
Hoitoja
Myy pääsi tänään Annan luo Aistiin. Annalla oli hienot uudet työtilat ja harjoittelijakin vielä. Siksi minäkin kuulin kerrankin nikama nikamalta miltä Myyn käsittely tuntuu. Koira oli hyvässä kunnossa, ja lihasmassaa oli tullut taas lisää. Taidamme olla löytäneet nyt hyvän balanssin koiran liikunnan ja ruokinnan välillä. Tällä jatketaan. Myyn kyljet olivat hieman epäsymmetriset, mikä [...]


