toukokuu 10, 2009...10:10 ip

Treenejä, treenejä, treenejä – sitä se elämä on!

Siirry kommentteihin

Kiitokset kaikille onnitteluista koetuloksen johdosta! Useampi on kysynyt mitkä ovat suunnitelmamme nyt, kun tavoitteet tälle vuodelle on jo saavutettu TOKOn osalta. Myy on ilmoitettu useampaan kokeeseen vielä keväälle. AVO-luokan koulutustunnus TK2 on seuraava tavoitteemme, mutta mielessä siintää jo voittajaluokan korkkaus kuluvan vuoden aikana. Katsotaan, minne asti ohjaajan rahkeet riittävät. Koska karu totuus on se, että vain treenaamalla saa tulosta, olemme käyneet ahkerasti kentällä. Vielä enemmän energiaa on mennyt koulutusjuttujen pohtimiseen: miten saan koiran toimimaan iloisesti ja varmasti koetilanteessa?

Kesän aikana treenataan (ainakin) kolmessa eri ryhmässä, kahta eri lajia. Tokossa osallistumme ALO/AVO-kimppatreeneihin ja Tiltu Antikaisen VOI/EVL-koulutukseen. Agilitya harjoittelemme Korhosen Maijun ryhmässä vahvana sivulajina. Ajattelin ilmoittautua vielä cockereiden tokoryhmään, mutta se tarkoittaisi sitä, että meillä olisi kolmet treenit saman illan aikana. Koira ehkä jaksaa, mutta ohjaaja ei taida.

Ne asiat, jotka ennen seuraavaa koetta tulee hioa kuntoon ovat luoksetulon stoppi, seuraamisen täyskäännös ja perusasennot pysähdyksessä, noudon palautuksen vauhti ja kaukojen eka nousu. Näitä ollaan hinkattu suuntaan ja toiseen, ja ihan hyvältä näyttää. Stoppi vaihdettiin käsimerkkiin, ja nyt se näyttää toimivan paremmin. Etäisyyttä ei ole kuin muutama metri, mutta koira on ostanut idean huomattavasti paremmin kuin äänimerkkiä koskaan. Tiltulta saatiin hyviä vinkkejä tämän harjoitteluun. Täyskäännöstä ollaan hinkattu oikealle ja vasemmalle. Oikealle kääntyessä koira vaikuttaa kääntyvän minun liikkeeni mukana, vasemmalle käännyttäessä ei olla vielä saatu askeleita sopimaan yhteen. Perusasennot paranee, mutta vielä on paljon töitä edessä… Noutoa ja kaukoja en ole vielä oikein miettinyt, joten treenausta on jatkettu vanhojen kaavojen mukaan.

Koekestävyyteen on kiinnitettävä huomiota. Myy viritti itse itsensä viime kokeessa vain näkemällä noutokapulan. Sen voimalla se työskenteli kehässä, mistä en oikein tykkää. Nyt palkkaukseen pitää kiinnittää huomiota ja sen avulla koiralle tulee kertoa että a) sillä on jotain mitä odottaa ja b) se saa palkan vain oikein tehdystä työstä ja urakan jälkeen. Tiltu huomautti hyvin, ettei ole mitään järkeä palkata kasin suorituksista, toki koira alkaa niitä tarjoamaan. Eli palkka kympin suorituksista, jos koira tietää mitä siltä vaaditaan. Uusien juttujen opettamisessa homman nimi on aivan eri.

Agilitytreeneissä oli kivaa! On hyvä harrastaa jotain ilman sen suurempia tavoitteita. Jotta kuitenkin tälle vuodelle asetetut rimat ylitettäisiin, täytyy kai hankkia se lisenssi ja aloittaa ilmoittautuminen kisoihin… Voi ei!

myy_ja_keppi

1 kommentti


Jätä kommentti